Tarinatila

Hovinaiset

Diego Velázquez · 1656 · Öljy kankaalle · 320.3 x 279.1 cm · Museo Nacional del Prado

Velázquez rakentaa kuninkaallisen muotokuvan sen kysymyksen ympärille, kuka katsoo ketä.

Diego Velázquezin Hovinaiset: pieni vaaleatukkainen prinsessa leveässä valkoisessa puvussa seisoo korkeassa, hämärässä palatsin huoneessa kahden kumartuvan hovineidon välissä; vasemmalla maalari on valtavan kankaan ääressä, edessä oikealla ovat kääpiö ja suuri makaava koira, takaseinällä on peili ja valoisassa oviaukossa mies. — Hovinaiset, Diego Velázquez, 1656. Wikimedia Commons · Diego Velázquez · Hovinaiset · 1656 · Museo Nacional del Prado · Vapaa käyttö

Laaja ateljee avautuu infantta Margaritan ympärille.
Valkopukuinen infantta seisoo kahden seuralaisen välissä.
Velázquez pysähtyy korkean kankaan äärelle vasemmalla.
Kuningas ja kuningatar näkyvät vain takaseinän peilissä.
José Nieto pysähtyy valoisaan oviaukkoon ryhmän takana.
Useat hahmot katsovat ulospäin ja vetävät meidät huoneeseen.

Hovinaiset (Las Meninas) on Diego Velázquezin vuonna 1656 maalaama teos, jossa nuori infanta Margarita on hovineitojensa ja hovipalvelijoidensa keskellä, maalari itse seisoo valtavan kankaan ääressä ja kuningas ja kuningatar heijastuvat peilistä; se on esillä Madridissa Museo del Pradossa.

Mitä Hovinaiset esittää?

Huone avautuu infantta Margaritan, hänen seuralaistensa ja työskentelevän maalarin ympärille. Valo tulee oikealta ja nostaa hahmot esiin syvää sisätilaa vasten. Tuntuu kuin olisimme saapuneet kesken kohtaamisen.

Velázquez maalasi Hovinaiset vuonna 1656. Se yhdistää ryhmämuotokuvan, ateljeenäkymän ja kysymyksen katsomisesta. Ihmiset voidaan tunnistaa, mutta tarkka tilanne sallii yhä erilaisia tulkintoja.

Maalauksen omistava Museo del Prado kertoo, että teos maalattiin vuonna 1656 Madridin Alcázarin Cuarto del Príncipessa, juuri siinä huoneessa, jota se esittää. Useimmat infantaa ympäröivistä henkilöistä tunnisti taidekirjailija Antonio Palomino, jonka vuonna 1724 julkaistussa espanjalaisten maalarien historiassa Hovinaiset sai oman osionsa – ainoana teoksena, jota hän käsitteli näin. (Museo Nacional del Prado)

Keitä Hovinaisten henkilöt ovat?

Infantta seisoo lähellä keskustaa seuralaistensa välissä. Toinen polvistuu tarjoamaan hänelle pientä astiaa, toinen kumartuu häntä kohti. Heidän liikkeensä keskittävät huomion lapseen häivyttämättä muuta huonetta.

Pradon mukaan infantaa palvelee kaksi kuningattaren meninaa eli hovineitoa: María Agustina Sarmiento ja Isabel de Velasco. Oikealla ovat Mari Bárbola ja Nicolasito Pertusato, joka kiusoittelee mastiffia; heidän takanaan hovirouva Marcela de Ulloa seisoo guardadamasin eli saattajan vieressä, ja kamariherra José Nieto odottaa taempana oviaukossa. (Museo Nacional del Prado)

Vasemmalla Velázquez seisoo suuren kankaan vieressä, jonka maalattua pintaa emme näe. Hän on astunut taaksepäin työvälineet kädessään. Hänen läsnäolonsa tekee maalaamisesta osan hovinäkymää ja antaa taiteilijalle paikan kuninkaallisen talouden väen joukossa.

Velázquezin rinnassa oleva punainen risti on Santiagon ritarikunnan tunnus, jonka hän sai vasta vuonna 1659, kolme vuotta maalauksen valmistumisen jälkeen. Palominon mukaan kuningas määräsi sen lisättäväksi taiteilijan kuoleman jälkeen, ja jotkut sanoivat Filipin maalanneen sen itse. Velázquezin vyöltä riippuvat hänen hovivirkojensa avaimet: vuonna 1651 hänet oli nimitetty palatsin kamariherraksi, virkaan, joka toi arvovaltaa mutta jätti hänelle vähän aikaa maalata. (Wikipedia)

José Nieto pysähtyy takaosan valoisaan oviaukkoon. Emme voi varmasti tietää, onko hän tulossa vai lähdössä. Häntä ympäröivä valo avaa toisen reitin huoneen läpi ja vie katseen sen syvyyteen.

Kuka heijastuu Hovinaisten peilistä?

Kuningas ja kuningatar näkyvät takaseinän pienessä peilissä. Heijastukset vihjaavat tilaan näkyvän kohtauksen ulkopuolella. Ne saavat pohtimaan, missä kuningaspari ehkä seisoo ja miten katselupaikkamme suhteutuu heidän paikkaansa.

Prado tunnistaa peilissä näkyvät kasvot Filip IV:ksi ja Mariana Itävaltalaiseksi, infantan vanhemmiksi, jotka katselevat kohtausta; museo tulkitsee hetken niin, että infanta ja hänen palvelijansa pysähtyvät kuningasparin saapuessa. Museon tulkinnassa peili tekee kuvasta pohdinnan itse katsomisesta: se kehottaa katsojaa miettimään maalauksen ja todellisuuden rajoja sekä omaa paikkaansa kohtauksessa. (Museo Nacional del Prado)

Siitä, missä kuningaspari seisoo, on kiistelty pitkään. Yleisimmän näkemyksen mukaan he poseeraavat kankaalle, jota Velázquez maalaa, joten kuva näyttää huoneen heidän paikaltaan katsottuna; taidehistorioitsijat H. W. Janson ja Joel Snyder esittivät sen sijaan, että peili heijastaa Velázquezin piiloon jäävällä kankaalla olevaa muotokuvaa. Mikään yksittäinen teoria ei ole saavuttanut yleistä hyväksyntää. (Wikipedia)

Hahmot eivät kaikki katso samaan suuntaan. Osa huolehtii infantasta, osa katsoo ulospäin ja osa vaikuttaa keskittyvän omiin toimiinsa. Tämä yhdistelmä saa kohtauksen tuntumaan hetkelliseltä, vaikka sen sommittelu on tarkoin hallittu.

Mitä Hovinaisille tapahtui vuoden 1656 jälkeen?

Varhaisimmissa inventaarioissa kuvaa kutsuttiin nimellä La Familia (”Perhe”). Se vaurioitui vuoden 1734 tulipalossa, joka tuhosi Alcázarin, ja sen restauroi hovimaalari Juan García de Miranda, joka maalasi infantan vasemman posken lähes kokonaan uudelleen. Kangasta on lisäksi leikattu sekä vasemmalta että oikealta. (Wikipedia)

Teos pysyi kuninkaallisessa kokoelmassa, siirtyi Madridin uuteen kuninkaanlinnaan ja päätyi Museo del Pradoon, kun museo perustettiin vuonna 1819. Pradon luettelossa sitä kutsuttiin nimellä Las Meninas ensimmäisen kerran vuonna 1843. Kokonsa, merkityksensä ja arvonsa vuoksi maalausta ei lainata näyttelyihin. (Wikipedia)

Miksi Hovinaiset on niin kuuluisa?

Prado kutsuu huonetta yhdeksi uskottavimmista tiloista, joita länsimaisessa taiteessa on koskaan maalattu, ja kuvaa ratkaisevaksi askeleeksi kohti illusionismia, jossa Velázquez menee yhdennäköisyyttä pidemmälle ja luo vaikutelman itse elämästä. Palominon ajoista lähtien se ei ole koskaan menettänyt mestariteoksen asemaansa, ja harva maalaus on herättänyt yhtä monia tai yhtä monenlaisia tulkintoja. (Museo Nacional del Prado)

Taiteilijat ovat vastanneet siihen siitä lähtien. Italialainen maalari Luca Giordano kutsui sitä ”maalaustaiteen teologiaksi”, Francisco Goya teki siitä etsauksen vuonna 1778, ja elokuun ja joulukuun 1957 välillä Pablo Picasso maalasi 58 tulkintaa kuvasta ja sen hahmoista; ne täyttävät nykyään salin Barcelonan Museu Picassossa. (Wikipedia)

Maalaus yhdistää näkyvän huoneen sen edessä olevaan tilaan. Piilossa oleva maalauspinta, peili ja ulospäin suuntautuvat katseet pitävät oman paikkamme avoimena kysymyksenä. Katsomme hovia ja tunnemme samalla ehkä joutuneemme sen katseen kohteeksi.